Tiedote 4.4.2023

Luonnon valo – voimakuvia lähiluonnosta Haltiassa

Susanna Alavan valokuvanäyttely Luonnon Valo avautuu Suomen luontokeskus Haltiassa 4. huhtikuuta 2023. Näyttely koostuu kahdestakymmenestä valokuvateoksesta, joiden syntymisessä luonnonvalolla ja hetken tunnelmalla on ollut ratkaiseva merkitys.

”Tallennan näkymiä usein kävelylenkeilläni, ja kameran objektiivin avulla sukellan omaan taikamaailmaani. Kuva syntyy hetkessä, kun valo, värimaailma ja oikea tunnelma kohtaavat”, Alava kertoo.

Näyttelyn teos Äitimaa on herättänyt paljon huomiota, ja monet näkevät siinä madonnamaisen hahmon. ”Äitimaan löysin pellon pientareelta syksyn ensimmäisenä pakkasaamuna tarpoessani tuttua lenkkipolkua. Aamuvalo loi herkän pastellivärisen maailman”, Alava kertoo teoksen synnystä.

”Sattumalla on iso rooli kuvieni synnyssä, ja olen huomannut niihin liittyneen isoja tunnekokemuksia. On sanottu, että kuvissani näkyy sellaista, mitä paljas silmä ei aina näe. Tapani kuvata on kokeilevaa ja yritän koko ajan oppia uutta. Pääasiassa kuvaan lähiluontoa, ja viime aikoina olen keskittynyt enemmän taiteellisempaan ilmaisuun.”

”Minulla todettiin krooninen syöpäsairaus vuonna 2006. Retkeily ja luontovalokuvaus lähiluonnossa ovat olleet voimanantajia sekä sisällön tuojia elämääni. Kaikki eivät parane syövästä, mutta sen kanssa voi elää kohtuullisen hyvää elämää”, Alava toteaa.

Susanna Alavan kuva Maaginen valo sai vuonna 2020 toisen sijan Vuoden Luontokuva -kilpailussa Vapaa ja luova -sarjassa ja äänestettiin Facebookissa kilpailun suosikkikuvaksi. Lisäksi hän on saavuttanut kolme semifinaalipaikkaa samassa kilpailussa. Alavan valokuvia on ollut aikaisemmin esillä muun muassa Horisontti-ryhmänäyttelyssä vuonna 2020 Galleria Westissä Kaapelitehtaalla sekä Luonnon valo -yksityisnäyttelyssä Villa Elfvikin luontotalossa 30.11.2022 – 22.1.2023.

Finnfoto on tukenut Luonnon valo -näyttelyä.

Luonnon Valo -luontokuvanäyttely on esillä Suomen Luontokeskus Haltian Galleriassa 4.4.-31.7.2023 Haltian aukioloaikojen mukaisesti. Sisäänpääsy Haltian näyttelylipun hinnalla.

Lisätietoja:

Valokuvaaja Susanna Alava, susanna.alava(at)gmail.com

Näyttelypäällikkö Petri Ryöppy, Suomen luontokeskus Haltia, petri.ryoppy(at)metsa.fi

Luonnon Valo -näyttelyn verkkosivut >>