Suvi Ruotsi: V niin kuin VARIS -valokuvanäyttely
Haltian valogalleria 16.4.-30.6.2024
Suvi Ruotsi on Helsingissä toimiva vapaa toimittaja, valokuvaaja ja tietokirjailija. Monien työtehtävien ohessa hän on jo pitkään kuvannut spontaaneja kohtaamisia kaupunkiluonnon edustajien kanssa. Vuosien myötä tutuiksi ovat tulleet erityisesti hänen puutarhapalstallaan piipahtavat varikset, joista osa on pesinyt Suvin entisen kotipihan puissa sekä lähimetsiköissä.
”Olen oppinut tuntemaan varikset leikkisinä ja tarkkaavaisina ilmojen älykköinä, joilla on erinomainen muisti. Valokuvauksen avulla olen päässyt katsomaan lintuja hyvin tarkasti. Varislauma ei ole pelkkää yhtenäistä, mustaharmaata massaa. Joukossa on lukuisia erilaisia yksilöitä niin ulkonäön kuin persoonallisuudenpiirteiden osalta.
Tunnistan osan tutuista variksista jo pelkän lentotyylin perusteella. Tiedän myös, että linnut näkevät minut aina, kun lähestyn puutarhapalstaani. Joskus tarkkailemme toisiamme pitkän välimatkan takaa. Toisinaan kävelemme yhdessä ja tutkimme talvista merenrantaa. Kesällä saatamme levähtää lähekkäin keskellä aurinkoista hellepäivää. Tapaamiset ovat aina tyyniä ja nosteisia.”
Näyttelyn valokuvat ovat myynnissä. Ota yhteyttä suoraan taiteilijaan Suvi Ruotsi jos haluat ostaa itsellesi oman variksen!
V niin kuin varis -valokuvanäyttely on koettavissa Suomen luontokeskus Haltian valogalleriassa 16.4.-30.6.2024.
Tule katsomaan!
Näyttelylippu ja ääniopastus 13/8 €
Museokortilla ja alle 7-vuotiaat maksutta
Lipunmyynti ennakkoon verkkokaupastamme
Varaa opastus



Retkipaikka
Metsähallitus Jussi Helimäki