Tiedotetta päivitetty 2.8.2023

Haltian 10-vuotisjuhlanäyttely on avautunut!

Suomen luontokeskus Haltian uusi erikoisnäyttely ”Suo, kuokka ja some – päivitä luontosuhteesi” avattiin 1.7.2023 heinäkuun Retkilauantaissa 10-vuotiaan Haltian kunniaksi. Uusi erikoisnäyttely tutkii suomalaisen luontosuhteen kehittymistä eri aikakausina liikkeen, suojan, ravinnon, pelon sekä pyhän näkökulmista. Näyttelyssä kuljetaan viiden eri teema-alueen kautta liikkeelle lähdöstä sisäiseen kokemukseen.

”Jokaisella alueella sinulla on mahdollisuus pohtia kyseistä teemaa ja päivittää suhdettasi siihen. Toivomme, että sinulla on seuraa mukanasi, sillä tarinoiden ja kokemusten jakaminen on ikiaikainen perinne. Sekin on saanut digitaalisessa maailmassa aivan uusia muotoja, mutta vaikka media on uusi, ovat juuret yhä ennallaan luonnossa,” Suomen luontokeskus Haltian näyttelypäällikkö Petri Ryöppy sanoo.

Heinäkuun retkilauantaina on mahdollisuus suunnata opastetulle retkelle lataamaan aivoja luonnossa, tai syventää luontoyhteyttään metsäjoogassa. Päivän aikana voi kokeilla esimerkiksi liikkumista sup-laudalla, kanootilla tai kajakilla Pitkäjärvellä, sekä maastopyöräilyä Nuuksion metsäreiteillä ja Nuuksio Bikeparkin alamäkireitillä. Lajeja on mahdollisuus kokeilla niin itsenäisesti kuin ohjatusti. Varusteet eri aktiviteetteihin ovat vuokrattavissa. Retkisauna lämpenee tuttuun tyyliin, ja kello 15–16 on miesten retkisaunavuoro ja kello 16–17 naisten retkisaunavuoro.

Suomen luontokeskus Haltian 10-vuotisjuhlavuoden teema on retkeily. Joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina Haltiassa vietetään Retkilauantaita.

Lisätietoja:

Katja Määttä, markkinointipäällikkö, Suomen luontokeskus Haltia, katja.maatta(at)metsa.fi tai puh. 040 753 7476.

Suo kuokka ja some -näyttelyn verkkosivu >>

Heinäkuun retkilauantain ohjelma >>

Suomen luontokeskus Haltia on portti koko Suomen luontoon. Nuuksion kansallispuiston yhteydessä sijaitseva Haltia toimii vastuullisesti ja kestävästi. Haltian luontonäyttelyissä pääset kansallispuistojemme mahtaviin maisemiin ja luontopääkaupungin luontokohteisiin. Vaihtuvien näyttelyiden kautta otamme kantaa ajankohtaisiin asioihin kuten ilmastomuutokseen ja luonnon tuomaan hyvinvointiin. Haluamme antaa kävijöillemme koskettavia luontoelämyksiä, innostaa lähtemään retkelle Suomen luontoon ja tukea luontosuhteen syventymistä. Haltian toiminnasta vastaa Metsähallitus Luontopalvelut.