
Haltia mukana Ulos-Ut-Out-suurtapahtumassa Tampereella kesäkuussa
Ympäristökasvatuksen ja ulkona oppimisen suurtapahtuma kokoaa kesäkuussa kolmen päivän ajaksi noin 500 opettajaa, kasvattajaa, nuorisoalan ammattilaista, tutkijaa ja päättäjää Tampereelle ”Ihan villinä” -teeman ympärille. Tapahtumassa rakennetaan dialogia, jaetaan näkökulmia ja etsitään uusia tapoja vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja tulevaisuustaitoja. ULOS–UT–OUTin pääyhteistyökumppanina on luontokadon pysäyttämiseen keskittyvä Priodiversity LIFE -hanke.
Haltian luontokoulu järjestää tapahtumassa kaksi toiminnallista työpajaa, jossa osallistujat pääsevät kokeilemaan ensimmäisten joukossa kaksi uutta pedagogista peliä. SOS – Luonto katoo! on ulkoilmassa pelattava pakopeli, jonka aiheena on luonnon köyhtyminen ja luontokadon ratkaisut. Pelin kohderyhmänä ovat vuosiluokat 5–9. Muuttolinnun matka on maastopeli, jossa opitaan mitä luonnollisia ja ihmisen aiheuttamia haasteita linnut kohtaavat muuton aikana. Pelissä yhdistyy monta erilaista pedagogista menetelmää ja oppiainetta. Pelin kohderyhmänä on vuosiluokat 5-6.
Lue lisää Ulos-Ut-Out -tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan >