arrow-right arrow-down search share

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Luontokoulutoiminnan tietosuojaseloste

 

Metsähallitus järjestää Nuuksiossa Junior Ranger -toimintaa 11-18-vuotiaille lähialueen nuorille. Täytettyään 18-vuotta nuoret voivat jatkaa nuorisotoimintaa Youth+ -ryhmässä. Metsähallitus kerää tämän selosteen mukaisesti nuorisotoiminnan hallinnoimiseen ja sen esittelemiseen tarvittavat tiedot osallistujista.

Metsähallitus järjestää Suomen luontokeskus Haltiassa luontokoulutoimintaa ja opastuksia varhaiskasvatus-, perusopetus- ja toisen asteen oppilaitosten ryhmille. Luontokoulutoimintaa kuvataan ao. toiminnan sekä Metsähallituksen luontopalveluiden toiminnan esittelemiseksi.

Tietojen kerääminen

Tiedot kerätään rekisteröityjen huoltajilta heidän ilmoittaessaan lapsensa mukaan nuorisotoimintaan joko sähköisellä tai paperisella ilmoittautumislomakkeella taikka huoltajien täyttäessä luontokoulun paperisen kuvausluvan.

Junior Ranger- ja Youth+ -toimintaan osallistuvien tiedot muodostavat rekisterin, jossa on osallistujan nimi, syntymäaika, osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero, huoltajan nimi, sähköposti ja puhelinnumero, osallistujan allergiat ja sairaudet (huoltajan ilmoittamat tiedot), osallistujan ruokavalio, osallistujan uimataito, lupa osallistujan valokuvaamiseen, luvan mukaisesti otetut valokuvat sekä osallistujan läsnäolotiedot tapaamisista ja leireiltä.

Luontokoulutoiminnan kuvauslupien osalta rekisteriin tallennetaan lapsen tai nuoren nimi, lupa osallistujan kuvaamiseen sekä luvan mukaisesti otetut valokuvat.

Tietojen käsittely ja luovutus

Henkilötiedot säilytetään ja käsitellään luottamuksellisina. Tietojen käsittely perustuu rekisteröityjen suostumukseen (huoltajan luvalla) ja niitä käytetään vain Nuuksion kansallispuiston Junior Ranger sekä Haltian luontokoulun -toimintojen järjestämiseen:

  • yhteystietoja tarvitaan yhteydenpitoon osallistujiin ja heidän huoltajiinsa
  • ruokavaliotietoja tarvitaan, jotta osallistujille voidaan tarjota heille sopivaa ruokaa
  • tiedot allergioista ja sairauksista tarvitaan, jotta toiminnan suunnittelussa voidaan huomioida tarpeelliset turvallisuusasiat ja mahdollisissa ensiaputilanteissa toimia oikein

Osallistujien valokuvia käytetään ainoastaan kuvausluvissa yksilöityihin tarkoituksiin.

Henkilötietoja ei luovuteta Metsähallituksen ulkopuolelle paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä. Tietoja käsitellään vain ETA-alueen sisällä.

Tietojen säilytys ja suojaus

Tiedot säilytetään, kunnes osallistuja lopettaa toiminnan tai ei ole osallistunut toimintaan yli kahteen vuoteen. Luontokoulutoiminnan kuvauslupien osalta tiedot säilytetään niin kauan kuin kyseisellä luvalla otettuja kuvia käytetään. Rekisteritietojen suojauksessa noudatetaan hyvää tietoturvakäytäntöä sekä voimassa olevia lakeja ja säädöksiä. Junior Ranger ja Youth+ toiminnan osalta tiedot tallennetaan salasanattuihin excel-tiedostoihin, jotka ovat Rannikon luontopalveluiden u-levyllä. Verkkolevylle u:/Rannikkolp pääsevät vain käyttäjätunnuksen saaneet. Paperiset ilmoittautumislomakkeet ovat lukitussa kaapissa Suomen luontokeskus Haltiassa.

Luontokoulutoiminnan osalta tiedot tallennetaan salasanattuihin excel-tiedostoihin, jotka ovat luontopalveluiden t-levyllä. Verkkolevylle t:/Luontopalvelut pääsevät vain käyttäjätunnuksen saaneet. Paperiset lupalomakkeet ovat lukitussa kaapissa Suomen luontokeskus Haltiassa.

Rekisterin tietoihin on pääsy vain Nuuksion Junior Ranger -toiminnasta ja toisaalta luontokoulun osalta vain luontokoulusta vastaavilla Metsähallituksen työntekijöillä. Rekisterin osoiterekisteritietoja tarvittaessa päivittää ja rekisteröidyn pyynnöstä poistaa rekisterin yhteyshenkilö. Valokuvia voivat hyödyntää Metsähallituksen luontopalveluiden viestinnästä vastaavat henkilöt kuvausluvan ehtojen mukaisesti.

Rekisteröidyn oikeudet ja tietojen poistaminen

Rekisteröidyn huoltajalla tai täysi-ikäisellä rekisteröidyllä on oikeus pyytää rekisterinpitäjältä osallistujaa koskevat tiedot sekä oikeus pyytää epätarkkojen ja virheellisten tietojen oikaisemista ja niiden käsittelyn rajoittamista tietojen paikkansapitävyyden varmistamisen ajaksi. Rekisteröidyn huoltajalla tai täysi-ikäisellä rekisteröidyllä on myös oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle henkilötietojen käsittelytoimista, sekä muutoinkin käyttää tietosuoja-asetuksen ja sitä täydentävän kansallisen lainsäädännön mukaisia oikeuksiaan.

Osallistujan tiedot voidaan poistaa rekisteröidyn huoltajan tai täysi-ikäisen rekisteröidyn vaatimuksesta.

Rekisterin pitäjän yhteystiedot

Tietosuojaselostetta ja rekisteröidyn oikeuksia koskeviin kysymyksiin vastaa järjestelmän rekisterivastuuhenkilö Elina Pilke (elina.pilke(at)metsa.fi) sekä tietosuojavastaava Janne Kiiskinen (janne.kiiskinen(at)metsa.fi). Tietosuoja-asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä ensisijaisesti kirjallisesti suoraan rekisterinpitäjään: Metsähallitus/Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa tai vaihtoehtoisesti osoitteeseen tietosuoja(at)metsa.fi