Ulkonäyttely Toundra

Haltian tapahtumakenttä 17.12.2021-27.3.2022

Luontokuvaaja Olivier Larrey ja Haltia kutsuu tutustumaan uuteen ja epätavalliseen Toundra-näyttelyyn!

Rankalaisen luontokuvaajan Olivier Larreyn ja belgialaisen akvarellistin Yves Fagniartin taiteellinen yhteistyö ja kiinnostus pohjoisen luonnon eläimiin vei heidät Islannin maisemista Huippuvuorten saaristoon. Yves piirsi ja maalasi maisemia ja eläimiä kesän väreissä. Olivier puolestaan vangitsi ne mustavalkokuviinsa talvisia taustoja vasten.

Taitelijoiden viitisentoista matkaa arktisella alueella ovat tuottaneet ihailtavaksemme kuvia, joissa heidän herkimmistä kohtaamistaan eläinten kanssa ja niiden intiimeimmistä hetkistä muotoutuu tundran runoutta, kaksi erillistä mutta toisiaan täydentävää kuvaa maailmasta, jota emme juuri tunne.

Ranskasta Haltian ulkonäyttelyalueelle saapunut Toundra-näyttely koostuu noin kolmestakymmenestä Olivier Larreyn mustavalkoisesta valokuvasta arktisen alueen eläimistä.

Tule katsomaan!

10.1.-1.2. maksuton sisäänpääsy Haltian ollessa suljettuna. Sisäänpääsy normaalioloissa Haltian näyttelylipun hinnalla.

Muistathan, että pääset kaikkiin Haltian näyttelyihin Museokortilla maksutta! Lue lisää Museokortista

Koronan vaikutukset Haltiaan >>

Yksityinen näyttelyvierailu Haltian sisänäyttelyihin >>

Museokortti logo
Ulkonäyttely talvella

Olivier Larrey

Olivier Larrey on toiminut kahdeksan vuotta ammattimaisena valokuvaajana ja matkaoppaana. Hän keskittyy työssään enimmäkseen kylmiin ympäristöihin Euroopan ja Aasian vuorilta napa-alueille. Hänen kuviaan julkaistaan usein lehdissä, ja hän on yksi kahden hiljattain julkaistun kirjan tekijöistä: Taïga (2016, toim. Regard du Vivant) ja Grand Nord (2019, toim. E/P/A). Hänen töitään on nähty noin kymmenessä valokuvanäyttelyssä eri Euroopan maissa, ja hän on säännöllisesti mukana tekemässä reportaaseja ja dokumentteja ranskalaisille ja belgialaisille televisiokanaville.

Lue lisää: https://olivierlarrey.org/

Tämä sivu luettavissa myös kielillä: EN SE