Liisa Hilasvuori: Lähietäisyydeltä-näyttely

Haltian vitriininäyttely 19.11.2022-9.4.2023

Suomen luontokeskus Haltian alimman kerroksen vitriinissä on esillä kolme taiteilija Liisa Hilasvuoren teosta. Kaksi keramiikkaveistossarjaa kuvaa pölyttäjähyönteisiä ja suomalaisten perhosten toukkia. Kolmas on puuveistokseksi suurennettu kovakuoriainen, joka luonnossa elää palaneen koivun rungolla.   

Hyönteiset ovat toisaalta arkipäiväisiä: niitä vilisee myös kaupungissa, joskus ne eksyvät ihmisten koteihin tai jopa lisääntyvät ruokakaapeissa. Samaan aikaan ne ovat huomaamattomia, pieniä ja piiloutuvia. Ne ovat vieraita, kooltaan ja mittasuhteiltaan erilaisia kuin ihmiset. Pienen mittakaavan suurentaminen tekee näkymättömistä näkyviä. Veistoksia tehdessä taiteilija on katsonut tarkkaan ja ihmetellyt. Kuvaamalla hyönteiset suurina, taideteoksina, hän haluaa tuoda ne ihmisille vertaisiksi.   

Hyönteiset ovat akuutti aihe: useat niistä uhanalaistuvat elinympäristöjen huvetessa. Tämä voi tapahtua arvaamatta ja suurelta yleisöltä huomaamatta. 

Liisa Hilasvuori on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka teokset ovat esimerkiksi tilateoksia, keramiikka- ja puuveistoksia sekä yhteisötaidetta. Useilla teoksillaan hän kuvaa luonnossa tai ihmisen kerran tekemissä rakenteissa näkyvää aikaa, hyönteisiä ja lintuja.   

Vitriininäyttelyssä esillä olevat Liisa Hilasvuoren teokset: 

Häviäjien joukkue, lasitettu keramiikka, 8 osaa, 2020-22 

Pienet ihmeet, lasitettu keramiikka ja puu, 2022 

Yksi hiljaisista, puu, 2022 

”Useimmat teoksista olen tehnyt tänä vuonna 2022, puisen veistoksen tätä näyttelyä varten. Häviäjien joukkue -veistossarja esittää pölyttäjien kasvoja. Ihmisellä on tapana tulkita naaman muodot ilmeiksi. Pölyttäjät näyttävätkin hurjilta, suuret silmät eivät mene koskaan kiinni. Ne näkevät maailman eri tavalla kuin me. Pienet ihmeet -teoksessa on Suomessa elävien perhoslajien toukkia yhdessä kehityksensä vaiheessa. Savesta saa muotoiltua toukan pulleaa, poimuilevaa ihoa. Olen rakentanut veistokset käsin, raakapolttanut keramiikkauunissa, sivellyt lasitteen pintaan ja polttanut taas noin 1100 asteessa. Puinen teos kuvaa isokelokärsäkästä, kovakuoriaista, jonka väritys liittyy sen elämiseen palaneella koivulla. Veistoksen värin olen saanut aikaan hiillyttämällä. ” 

Lähietäisyydeltä-näyttely on esillä Haltian alakerran vitriinissä 9.4.2023 saakka.
Taideteokset ovat myynnissä, lisätietoja ja teosten hintatiedot: liisa.hilasvuori(at)gmail.com 

 

Tule katsomaan!

Sisäänpääsy Haltian näyttelylipun hinnalla. Muistathan, että pääset kaikkiin Haltian näyttelyihin Museokortilla maksutta! Lue lisää Museokortista

Museokortti logo

Liisa Hilasvuori

Liisa Hilasvuori on toiminut kuvataiteilijana noin 12 vuotta ja tehnyt tilateoksia, keramiikka- ja puuveistoksia, hänen kirjoituksiin perustuvia esityksiä ja yhteisötaidetta osana taiteilijaryhmää. Häntä kiinnostaa tilan kokeminen ja muodon tarkka rakentaminen. Usein hän koittaa teoksillaa saada kiinni luonnossa näkyvästä ajasta, joka ei ole sidottu ihmisen kelloihin, vaan ilmenee muuntumisena ja eliöiden sidoksissa toisiinsa.   

www.liisahilasvuori.com 

Tämä sivu luettavissa myös kielillä: EN SE