Nauti retkeilystä!

Aktiviteetit Nuuksiossa

Nuuksiossa on tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Patikoi, tulistele, suppaile, melo tai vaikka lumikenkäile! Nouda sienet ja marjat pakastimeen talteen talven varalle. Metsässä ja lampien rannoilla on hyvä mahdollisuus myös vaikkapa meditoida tai venytellä, polkujuosta tai hiljentyä.

Metsät täynnä mahdollisuuksia

Nuuksion poluilla on hyvä patikoida ja polkujuosta. Voit valita jonkin merkityistä reiteistä tai lähteä tutkimaan kansallispuiston epävirallista, laajaa polkuverkostoa. Suunnistustaito sekä kartta ja kompassi on silloin hyvä olla! Nuuksiosta löydät upeita maisemia ja mielenkiintoisia paikkoja, ja niitä voi metsästellä vaikkapa geokätköilemällä – kätköjä on alueella valtavasti.

Metsässä kannattaa myös levätä. Pysähdy, hengittele syvään, meditoi, venyttele tai nauti muuten vain luonnon hyvistä vaikutuksista.

Satoretki kansallispuistoon

Nuuksiosta saa poimia marjoja ja ruokasieniä. Löydät laajan järviylängön luonnosta niin mustikkaa, puolukkaa, karpaloita kuin hieman hillaakin, ja sienistä tietenkin tutuimmat ja rakkaimmat eli suppilovahveroita ja kantarelleja.

Hilla kypsyy jo keskikesällä, sitten vuorossa ovat mustikka, puolukka ja lopulta karpalo. Sienikausi jatkuu lumettomina talvina jopa joulukuulle.

Käännythän meidän puoleemme, kun haluat saada parhaat paikkavinkit harrastukseesi. Onko mielessäsi poimia kenties suppiksia tai karpaloita? Haluaisitko hiljentyä erityisen komean, vanhan metsän sylissä, missä ei olisi muita retkeilijöitä? Tai kenties haluat löytää onki- tai uimapaikan, jota et ole koskaan vielä kokeillut. Kerromme mielellämme, mihin milloinkin kannattaa suunnata!

Upea valikoima tulipaikkoja

Rauhallinen eväshetki nuotion äärellä kruunaa usein retken ja tekee pienestäkin retkestä seikkailun. Eri puolilla Nuuksion kansallispuistoa ja koko järviylänköä on monia huollettuja ja virallisia tulipaikkoja, joilla saa tulistella silloin kun maasto- tai metsäpalovaroitus ei ole voimassa.

Voit tulistella myös Haltia-vierailusi aikana, vaikket varsinaiselle retkelle aikoisikaan. Alapihaltamme löytyvä kota on vapaasti käytettävissä. Välinevuokraamostamme voit vuokrata vaikka lettu- tai nokipannun!

Melo tai suppaile Nuuksiossa

Nuuksiossa on paljon lampia ja järviä, jotka tarjoavat mahdollisuuden siirtyä kuivalta maalta myös veteen. Voit meloa kanootilla tai kajakilla, suppailla tai kokeilla vaikka packraft-reppulauttaa, jota voi kantaa selässä minne vain veden äärelle! Uinti on sallittua kaikissa puiston järvissä ja lammissa.

Hilla kypsyy jo keskikesällä, sitten vuorossa ovat mustikka, puolukka ja lopulta karpalo. Sienikausi jatkuu lumettomina talvina jopa joulukuulle.

Ohjatut retket ja aktiviteetit

Järjestämme Nuuksiossa aktiviteettia ja retkiä myös ohjatusti. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!